EU-maiden asevienti 2015-16


Vuonna 2016 SaferGlobe julkaisi ensimmäistä kertaa tilastokatsauksen Euroopan unionin asevienneistä. Aihetta oli käsitelty vuodesta 2013 alkaen Suomen asevalvontaraportin yhteydessä. Asevalvontaraporteista koostetun tilastoaineiston pohjalta päätettiin kehittää aiheesta itsenäinen hanke.

Hankkeessa tarkasteltiin EU:n vuoden 2015 ja 2016 asevientejä käyttäen tunnuslukuina viiden maan – Espanjan, Ranskan, Ruotsin, Saksan ja Iso-Britannian – kansallisissa asevientiraporteissa ilmoitettuja vientilupien arvoja. Kansallisten asevientiraporttien käyttäminen mahdollistaa ajantasaisemman analyysin kuin EU:n vuosiraportteihin perustuva analyysi.

Euroopan unionin yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vuosi 2016 oli merkittävä vuosi, sillä tuolloin julkistettiin unionin uusi globaalistrategia. Se viitoittaa unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa todennäköisesti pitkälle tulevaisuuteen. Strategiassa mainitaan myös EU-maiden aseviennit ja otetaan tavoitteeksi unionin yhteisten sääntöjen vahvistaminen jäsenmaiden asevientipolitiikassa. Strategiassa on kyse EU:n pyrkimyksestä koherentimpaan politiikkaan eli siihen, että jäsenmaiden ulkopolitiikka ja unionin ulkopolitiikka toimivat paremmin toisiaan täydentäen.

Tässä julkaisussa tarkastelemme yleisen tilastollisen kehityksen rinnalla aseviennissä vuonna 2016 esille nousseita ongelmakohtia ja eri parlamenttiensekä kansallisten että EU-parlamentinroolien muutosta. Taustalla vaikuttaa kysymys siitä, miten jäsenmaiden aseviennit suhteutuvat EU:n laajempiin pyrkimyksiin tuottaa vakautta ja rauhaa sekä edistää ihmisoikeuksia.

Policy Brief 1/2017 – Euroopan unionin aseviennit 2016

policy_brief_1-2017_euroopan_unionin_aseviennit_2016.pdf, 1 Mt

EU-maiden asevienti 2015-16

Hankkeen rahoittaja Suomen ulkoministeriö, Eurooppa-tiedotus

Hankkeen toteutus 1.1.2016—31.12.2017

Hankkeen vastuuhenkilöt

Timmy Trümpler

Hankkeen julkaisut ja artikkelit