Asevalvontaraportti 2015 verkossa

SaferGloben julkaisema Suomen asevalvontaraportti 2015 on nyt luettavissa ilmaiseksi verkossa.

2015 julkaistussa raportissa kerroimme muun muassa, että kansainvälinen asekauppasopimus oli astunut voimaan jouluaattona 24.12.2014, että neuvottelut Iranin ydinaseohjelmasta saatiin päätökseen heinäkuussa 2015 ja että Pohjoismaisen aseviennin keskeinen ongelma on jälleenviennin valvonta. Maailman asekaupassa merkittävää oli Kiinan nousu maailman kolmanneksi suurimmaksi aseiden viejämaaksi ja vuonna 2014 Suomen sotatuoteviennin arvo, 223 miljoonaa euroa, oli toiseksi korkein 2000-luvulla. Suomen asetuonnin osalta todettiin, että suomalaisissa sotatuotehankinnoissa pyritään saavuttamaan edellytykset Natoon liittymiselle.

Tuoreimman Suomen asevalvontaraportin voi tilata verkkokaupassamme, https://holvi.com/shop/saferglobe/product/3b4a08744a77da5f876fbce15a9c8b8d/